JSM-kausi 2017-18 takana

Kirjoittanut Tero Salopää 10. maaliskuuta 2018

Kategoriat: jsm, turnauskertomukset

JSM-kausi 2017-18 päättyi 9.-11.3.2018 Helsingissä pelattuun "päätösviikonloppuun", jossa myös TuTS:illa oli pelissä kovat panokset, jopa SM-liigasta putoaminen kun oli vielä mahdollista. TuTS sai kuitenkin liikkeelle taistelutahtoa uhkuvan ja vahvasti yhteen hiileen puhaltavan joukkueen. Sarjassa pysyminen lähes varmistuikin jo heti perjantaina, kun HSK kaatui selkein 6-1 numeroin. Tämä merkitsi samalla sitä, että HSK:n olisi pakko voittaa sekä lauantaina että sunnuntaina ja TuTS:n pitäisi puolestaan hävitä molempina päivinä. Lauantaina TuTS kylläkin hävisi KS-58:lle niukasti 1-2, mutta kun myös HSK hävisi JyS:ille 0-5, varmistui, että SM-liigasta putoajat olivat HSK ja KarjUra. Näin TuTS oli varmistanut liigapaikkansa ensi kaudeksi jo ennen viimeistä kierrosta. Tätä vähimmäistavoitetta joukkue juhlistikin kauppakeskus Sellossa tapahtuneella ruokailulla, vain Aleksi Olander joutui valitettavasti jäämään työkiireiden takia vielä Shakkiareenalle. Joukkueen halu päästä ruokailemaan samaan pöytään osoittautui sekin varsin hankalaksi toimenpiteeksi. Tuskastunut tarjoilija saapui tivaamaan "Mikä täällä oikein on hätänä??", jolloin yksinään neljän hengen pöydän valloittanut henkilö tarjoutui lopulta vaihtamaan toiseen pöytään, ilmeisesti pitkään jatkunut tilanteen selvittely häiritsi hänen korvalappustereoistaan tulevaa radiolähetystä. Nöyrin kiitoksin yhdeksänhenkinen seurueemme saatteli harhautuneen miesparan läheiseen pikkupöytään. Joukkueemme yhtenäisyys oli näin jälleen varmistettu ja strategian rakentelu JyS:siä vastaan saatettiin aloittaa ja lopulta poistuimme paikalta kylläisinä.

Sunnuntaina TuTS sitten tyylitteli kauden päätteeksi vapautuneesti pelaten hienon 3-1 voiton vahvasta JyS:istä, mikä pudotti mitalista haaveilleet jyväskyläläiset peräti viidenneksi. TuTS:n loppusijoitus oli koko kauden vastoinkäymiset huomioon ottaen tyydyttävä eli kahdeksas sija. Sijoitustamme varmasti pudotti muun muassa se, että kauden aikana toinen vahvistuksemme, puolalainen suurmestari Marcin Tazbir, ei päässyt pelaamaan yhtään peliä. Yhdellä kovalla vahvistuksella ei vaan tänä päivänä ole helppo taistella mitalisijoista.

TuTS:n joukkueesta on syytä mainita erityisesti Maxim Turov, Vilka Sipilä, Teemu Topi-Hulmi ja Nuutti Sorsa, jotka pelasivat kaikki 11 peliä sekä Risto Tuominen, Valo Vainio ja Lari Linden, jotka pelasivat kukin 10 peliä. Parhaat henkilökohtaiset tulokset olivat Maxim 7/11 (häviötön tulos 1. pöydällä!), Vilka 7,5/11 (2. pöytä), Teemu 6/11 ja Lari 6,5/10.

TuTS:n kakkosjoukkue putosi jo aiemmin ensi kaudeksi 2. divisioonaan ja TuTS:n kolmosjoukkue jatkaa 3. divisioonassa. Ensi kaudella saatetaan peluuttaa myös neljättä joukkuetta, mutta tästä päätetään myöhemmin kevään ja kesän aikana.

Erityiskiitokset myös Aleksille, joka kokosi kerhon joukkueet kauden aikana ja ratkaisevalla hetkellä sai mobilisoitua todella iskukykyisen joukkueen taistelukentälle. Mainita voi myös, että Aleksi paikkasi varamiehenä joukkuetta viimeisellä kierroksella ja hieroi K+T+L vs K+T loppupelissä vastustajasta voiton. Kaikkiaan 94 siirtoisessa maratonpelissä pelattiin 46 viimeistä siirtoa ilman lyöntiä tai sotilaan siirtoa eli vain neljä siirtoa lisää ja peli olisi tuomittu 50 siirron säännön perusteella tasapeliksi. Kun Nuutti onnistui lähes yhtä pitkään kestäneessä pelissään tarkalla pelillä pitämään kvaliteettia vähemmällä tasapelin, Aleksille olisi sittenkin riittänyt tasapeli joukkuevoittoon, mutta parempi näin.

Kiinnostuneille tiedoksi, että ensi kautta varten on käyty jo tiettyjä neuvotteluja, mutta näistä kerrotaan lisää sitten myöhemmin...

Lue lisää

Keskiviikkopikapelien tulokset 07.03.2018

Kirjoittanut Tero Salopää 7. maaliskuuta 2018

Kategoriat: tulokset

A-ryhmä 12 pelaajaa pisteet
1) Olander Aleksi 8,5
2) Linden Lari 8
3) Pihlajasalo Hannu 7,5
4) Hosia Akseli 6
Junnila Ville 6
6) Salopää Tero 5,5
Tuominen Tanja 5,5
B-ryhmä 12 pelaajaa pisteet
1) Stockfelt Jesse 9,5
2) Salvi Tuomas 8,5
3) Rantanen Martti 7,5
4) Ikonen Jouko 6
5) Kaulio Arvi 5,5
Lampinen Veikko 5,5
C-ryhmä 11 pelaajaa pisteet
1) Kallio Jaakko 8
2) Hannukainen Teuvo 7,5
3) Korpela Olavi 7
Turklin Erkki 7
5) Lostedt Peter 6,5
Tuominen Matias 6,5

Lue täydelliset tulokset »

JSM-kausi 2017-18 (maaliskuun kierros)

Kirjoittanut Ville Junnila 1. maaliskuuta 2018

Kategoriat: kilpailukutsut, jsm

JSM-kausi 2017-18 päättyy maaliskuun kierroksella viikonloppuna 9.-11.3.2018. Alemmat divisioonat ovat jo tältä kaudelta päättyneet, mutta kerhon ykkösjoukkue pelaa tärkeät ottelut viikonloppuna seuraavasti:

  • perjantaina 9.3.: TuTS – HSK (Helsinki)
  • lauantaina 10.3.: KS-58 – TuTS (Helsinki)
  • sunnuntaina 11.3.: TuTS – JyS (Helsinki)

Keskiviikkopikapelien tulokset 28.02.2018

Kirjoittanut Tero Salopää 28. helmikuuta 2018

Kategoriat: tulokset

A-ryhmä 10 pelaajaa pisteet
1) Pihlajasalo Hannu 7
Puhtila Marko 7
3) Linden Lari 5
Morant Paul 5
Salopää Tero 5
6) Eriksson Tom 4
Hosia Akseli 4
Keto-Tokoi Markko 4
B-ryhmä 10 pelaajaa pisteet
1) Koota Ilkka 8
2) Tuominen Kari 7,5
3) Rantanen Martti 6
4) Salvi Tuomas 5
5) Sopjan Agim 4,5
6) Ikonen Jouko 3,5
C-ryhmä 10 pelaajaa pisteet
1) Asikainen Eeli 9
2) Lampinen Veikko 7
3) Lostedt Peter 6
4) Hannukainen Teuvo 5
5) Kallio Päiviö 4
Korpela Olavi 4
Rantanen Anssi 4
Tuominen Matias 4

Lue täydelliset tulokset »

Keskiviikkopikapelien tulokset 21.02.2018

Kirjoittanut Tero Salopää 22. helmikuuta 2018

Kategoriat: tulokset

A-ryhmä 12 pelaajaa pisteet
1) Tuominen Risto 10
2) Linden Lari 8
Puhtila Marko 8
4) Junnila Ville 7
5) Eriksson Tom 6,5
6) Salopää Tero 6
Sandelin Jukka 6
B-ryhmä 12 pelaajaa pisteet
1) Haddara Marwan 9
2) Pelander Pauliina 8
3) Salvi Tuomas 7
Suominen Antti 7
Welander Jan-Christian 7
6) Almi Olavi 6
C-ryhmä 11 pelaajaa pisteet
1) Korpela Olavi 7,5
2) Salomaa Santeri 7
3) Turklin Erkki 6,5
4) Osmani Arton 6
Tuominen Matias 6
6) Rantanen Anssi 5

Lue täydelliset tulokset »

Keskiviikkopikapelien tulokset 14.02.2018

Kirjoittanut Tero Salopää 16. helmikuuta 2018

Kategoriat: tulokset

A-ryhmä 14 pelaajaa pisteet
1) Pihlajasalo Hannu 11
2) Puhtila Marko 10,5
3) Linden Lari 9,5
Salopää Tero 9,5
5) Eriksson Tom 8
Lehtosaari Kalevi 8
B-ryhmä 14 pelaajaa pisteet
1) Haukka Jaakko 10,5
2) Almi Olavi 10
Pelander Pauliina 10
4) Kaulio Arvi 9,5
5) Stockfelt Jesse 9
6) Louhi Tapio 7

Lue täydelliset tulokset »

Turun turnajaiset 10.2.2018

12. helmikuuta 2018

Kategoriat: nuorisoshakki

Vuoden 2018 ensimmäiset turnajaiset pelattiin 24 pelaajan voimin lauantaina 10.2. Uusia turnajaispelaajia oli peräti 12 eli puolet osallistujista.

Pelaajat jaettiin neljään kuuden pelaajan ryhmään. A- ja B-ryhmässä pelasivat ne, joilla oli aiempaa turnajaiskokemusta ja ryhmäjaot tehtiin ns. turnajaisvahvuusluvun perusteella. Ensikertalaiset jaettiin sattumanvaraisesti C- ja D-ryhmiin.

Hienoa oli, että turnaukseen osallistuttiin rohkeasti vähäiselläkin shakkiosaamisella ja -kokemuksella. Se tosiaan riittää, että osaa shakkisiirrot!

Mitalisteiksi selvisivät:
A-ryhmä: 1. Eeli Asikainen, 2. Ella Asikainen, 3. Venni Kattelus
B-ryhmä: 1. Eemil Viljamaa, 2. Kasper Henriksson, 3. Jalmari Heikkilä
C-ryhmä: 1. Santeri Toivio, 2. Safia Lagrari, 3. Irene Cartier
D-ryhmä: 1. Viljami Järviö, 2. Leo Järvi, 3. Alexander Narkaus

Lisäksi kaikki osallistujat saivat esinepalkinnon.

Turun Turnajaisia voit seurata nyt myös Facebookissa osoitteessa https://www.facebook.com/turunturnajaiset/