TuTS järjestää pikashakki-illan netissä

Kirjoittanut Tero Salopää 27. toukokuuta 2020

Koronaviruksen takia TuTS järjestää toistaiseksi joka keskiviikko mahdollisuuden pelata nettiturnauksessa. Jokaisella kerralla pelataan hieman eri aikakontrolleilla, jotta kaikille olisi jotakin tarjolla. Seuraavan kerran pelataan keskiviikkona 3.6. klo 19:35 alkaen. Tällä kertaa on vuorossa perinteistä pikashakkia 5+5 minuuttia, “Berserk-nappi” on käytössä. Turnauksen kesto on kaksi tuntia. Turnaus pelataan Lichess-serverillä ja alla olevasta linkistä pääsee suoraan turnauksen alkusivulle, josta voi ilmoittautua mukaan. Pelaaja saa osallistua nimettömänä, mutta silloin mahdolliset saavutukset eivät lisää menestyneen pelaajan mainetta. Turnauksen ilmoittautumisen yhteydessä kysytään salasana, joka on TuTS:n kotikaupunki kirjoitettuna isolla alkukirjaimella. Salasanaa voi tiedustella myös Terolta. Kilpailuun saavat salasanasta huolimatta osallistua kaikki, mutta tarkoitus on, että se tuo tauon ajaksi hiukan ajankulua etenkin TuTS:n peli-illoissa muutoinkin ainakin silloin tällöin pelaaville.

ILMOITTAUTUMISLINKKI

Alla olevasta linkistä voi liittyä halutessaan kätevästi TuTS:n Lichess-joukkueeseen. Tämä ei siis tarkoita varsinaista TuTS:n kerhojäsenyyttä, vaan mahdollisuutta pelata netissä TuTS:n joukkueessa muita joukkueita vastaan käytävissä otteluissa. Tarkoitus on, että joukkueeseen voidaan hyväksyä oikeat TuTS:n jäsenet sekä aluksi lähinnä niitä, joilla on tunnuksena Suomen lippu, mutta myös niitä tunnustuksettomia nimimerkkejä, jotka kertovat joukkueen johtajalle viestillä oikean nimensä (ei luovuteta ilman lupaa muille).

Liity TuTS:n Lichess-joukkueeseen

Tervetuloa mukaan!